Joulusauna on suomalainen joulunajan perinne. Se oli muinaisille suomalaisille joulunvieton tärkein tapahtuma, johon valmistauduttiin hartaudella ja huolella. Joulusauna on kuulunut suomalaisen talonpojan juhlaan kautta aikojen. Saunan lämmitys aloitettiin ajoissa, usein jo edellisenä yönä, jotta kaikki ehtivät saunoa valoisana aikana. Ilta ja yö varattiin näkymättömälle väelle eli talon edesmenneille saunojille ja ennen kaikkea saunatontulle. Joidenkin uskomusten mukaan joulusaunassa on oltava hiljaa. Ellei ollut hiljaa, lankesi ikävä rangaistus eli jouluköyry. Joulusaunomisessa on usein tapana vilvoitella painumalla lumihankeen pyörimään ja kieriskelemään.
Lapsena muistan, kuinka mummolan rantasauna lämpeni aina ennen jouluruokailua. Lumista polkua pitkin kuljettiin taskulampun tai lyhdyn kanssa vanhalle ulkosaunalle. Pukuhuoneessa piti riisua nopeasti, ettei tullut vilu. Saunan puolella oli lämmintä ja vesi kuumentui padassa. Mummolassa ei ollut sähköjä, joten usein kylvettiin kynttilän valossa. Tunnelma oli kohdallaan. Hangattiin toistemme selät puhtaiksi ja saunan jälkeen puettiin puhtaat vaatteet ja kammattiin hiukset ennen ruokapöytään menoa. Ruuat lämpenivät saunomisen ajan leivinuunissa. Kyllä sitten ruoka maistuikin taivaalliselta. Ruuan jälkeen aloimme odottamaan joulupukkia. Pappani lähti aina ulos pukkia etsimään, mutta ei ikinä löytänyt häntä. Pukki kävi jakamassa lahjat sillä välin, kun pappani harhaili ulkona. Aika varhain lapsena kyllä ymmärsin, miksi pappa ja joulupukki eivät olleet ikinä yhtä aikaa tuvassa.
Nykyisin lämmitämme jouluaattona oman kotimme ulkosaunan. Siellä on sähköt, mutta tunnelmaa tuo vanha hirsiseinä ja puukiuas. Saunomme nykyään vasta illemmalla, kun opittiin ettei meidän lapset malta olla rauhallisia ennen kuin joulupukki on tuonut lahjat. Mielellään pukki saa tulla jo ennen ruokailuakin. Jännittää muuten niin, että vatsaan sattuu. Saunan lämmitys on aloitettava jo aamupäivällä, koska paksu hirsiseinä vaatii aikaa lämmetäkseen. Paljon kuluu polttopuita, mutta onhan se illan kohokohta kun pääsee rentoutumaan jouluaaton kiireiden jälkeen lempeisiin löylyihin. Löylyveteen lisätään koivuntuoksua tai lorautetaan tilkka olutta kiukaalle antamaan tuoksua. Sen jälkeen vettä kuumille kiville ja saunavihta viuhumaan. Välillä viilennytään lumihangessa tai kuistilla ihailemassa tähtitaivasta. Jo on kumma jos ei uni maistu illalla! Joulupäivänä lämmitetään sitten jo sisäsauna. Puukiuas onneksi siinäkin. Joskus saunotaan sekä aamulla, että illalla. On se vaan niin mukavaa hommaa. Joulusauna puhdistaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Meidän 5 vinkkiä onnistuneeseen joulusaunaan:
1. Koristele saunapolku kynttilöillä luo niillä tunnelmaa myös pukuhuoneeseen ja saunaan.
2. Kuivata kesällä koivunlehtiä suodatinpussiin ja laita likoamaan löylyveteen jouluna. Saat ihanan tuoksun joulusaunaan. Loraus olutta tuo mieleen tuoreen leivän tuoksun. Vinkkinä, että meidän verkkokaupastamme saat valmiita löylytuoksupusseja, jos omasi jäivät tekemättä.
3. Ihanilla kotimaisilla käsintehdyillä saippuoilla ja shampoopaloilla voit helliä ihoasi sekä hiuksiasi. Käytä aikaa myös ihon kuorintaan ja vaikka jalkakylpyyn. Rentoudu.
4. Jos et voi tai halua käyttää kuivattua koivuvihtaa joulusaunassa, niin kokeileppa meidän roskaamatonta Relax Saunavihtaa. Elvyttää pintaverenkiertoa sekä rentouttaa lihaksia.
5. Älä katso kelloa kun saunot !!!